Oon niin onnellinen siitä että viihdyn omassa kropassani. Tykkään mun muodoista ja sillai pakettina oon mun vartaloon oikein tyytyväinen. Okei, siis tottakai parannettavaa on ja tulee ikuisesti olemaan, mutta hyväksyn ne pikku viat ja ominaispiirteet ja annan olla. Ne ei vähennä mun vartalon arvoa yhtään minnekään omissa silmissäni. Ja jos vähentää mun arvoo jonkun muun silmissä nii huhhuh...
Tiiän et tällanen suhtautuminen on naisten keskuudessa erittäin harvinaista. Pitäis olla litteempi maha ja kapeemmat reidet ja isommat rinnat. Tai vastaavasti sit joku haluais enemmän muotoja ja toinen taas pienemmät rinnat. Itse koen olevani oikein sopusuhtainen ja otan kaikki elämän tähän kroppaan tuomat muutokset lämmöllä vastaan.
Tuntuu kurjalta, että joissakin tilanteissa kuuluakseen joukkoon pitäisi haukkua omaa vartaloaan. Muistan tämän käyttäytymismallin jo luultavasti ala-asteelta. En oikein tuntenut kuuluvani liikkatunnin pukkarissa joukkoon, jos en osannut löytää jotain vikaa kropastani ja vähän haukkua sitä. Ja jotenkin tuntui että minulla ei ollut oikeutta siihen, sillä olin nuorena hyvin laiha. Yhteenkuuluvuuden tunne on kuitenkin ihmiselle todella tärkeää. Halutaan samaistua muihin. Ja sitten kun aletaan samaistua tällaisilla ikävillä asioilla, niin siitä alkaa tulla vakiintunut ajatusmalli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti